sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kolme vuotta elämäniloa


Tiuhti viettää tänään 29.6. kolmevuotissyntymäpäiväänsä. Kolme vuotta sitten takapihallamme vilisti valkoinen pörröpallero, joka tutustui ennakkoluulottomasti uusiin asioihin, ihaili vanhempia koiria, Kamia ja Sohvia, ja rakasti leikkiä rajuja leikkejä. Vuodet eivät ole iloa, intoa ja leikkihaluja vähentäneet. Ehkä kuluneet vuodet ovat menoa hitusen rauhoittaneet ja järkeistäneet, mutta rodulle ominaisesti leikkisyys ja tietynlainen riehakkuus ovat säilyneet. Tiuhti on aika lunki koira ja sen kanssa on siksi helppoa liikkua erilaisissa paikoissa. Se ei hätkähdä maisemanvaihdoksia tai erilaisia kulkuneuvoja ja tarpeen tullen osaa myös rauhoittua. Toisaalta on se on ollut myös haastava koira, sillä se on niin innostunut ihmisistä, toisista koirista ja kaikesta pienriistasta... Toisiin koiriin Tiuhti suhtautuu hieman ristiriitaisesti ja siinä sen pehmeys ja tietty epävarmuus ehkä parhaiten tulee esiin: Tiuhti pentumaiseen tapaan suorastaan villiintyy ja on aivan "mielinkielin", jos se saa tehdä tuttavuutta hitustakaan itseään vanhempien koirien kanssa. Hihnassa epävarmuus purkautuu myös huonona ohituskäyttäytymisenä, vaikka tähän mennessä Tiuhti on kyllä tullut lähietäisyydelle päästyään erinomaisesti toimeen kaikkien kanssa ja viihtyy myös koirapuistossa.

Teini-iän uhmakkuus ja lällättely on myös loppunut ja aikuinen Tiuhti tottelee ihan mukavasti. Vaikka on sillä edelleen pilkettä silmäkulmassa ja selvää tilannetajua siitä, milloin kannattaa jekuttaa tai esiintyä varsinkin vieraille.

Onnellisimmillaan Tiuhti on metsässä, missä se saa möyriä pitkin varvikkoa, kuopsuttaa maata ja käydä kahlailemassa kaikissa puroissa ja ojissa. Pahin puutarhurointivaihe tuntuu ainakin toistaiseksi menneen ohi, mutta edelleen se rakastaa katkoa keppejä, napsia kukkia ja lehtiä puista ja pensaista...

Onnellinen samojedinraato

Nurmikon värjäämä naama

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Eteläisin kärki

Merellisissä maisemissa kului myös juhannuspäivä. Erinäisten pohdintojen jälkeen päädyimme lopulta tutkimaan ihan uusia maisemia. Repovedelle lähtö houkutteli ensin, mutta lopulta tulimme siihen tulokseen, että jokin lyhyemmän ajomatkan päässä oleva etappi voisi olla sopivampi tällä kertaa ja Repovedellä voisimme käydä sitten, kun retkivarustus on kasassa ja mahdollisuus olisi kiertää Ketunlenkin sijaan pidempi Kaakkurin kierros, jolloin voisimme myös yöpyä siellä. 


Otimme tällä kertaa suunnaksi hieman eteläisemmän Suomen ja karautimme autolla kohti aurinkoista Hankoa. Luin edeltävänä iltana netistä, että Hankoon oli toukokuun puolella avattu uudenuutukainen Tulliniemen luontopolku, jonka kohokohtana on Suomen eteläisin kärki, Uddskatan. Sinne oli siis suunnattava, olimmehan jo aiemmin pohtineet kesävierailua Hankoon.

Ajomatka Hankoon vei noin puolisentoista tuntia ja oli mukava katsella itselle uusia maisemia. Perillä Tulliniemessä vastassa oli hyvinkin navakka tuuli, mutta onneksi tajusin ottaa lähtiessä pipon mukaan. Koirat, tai ainakin Tiuhti, pursuivat myös intoa ja ensimmäiset viisi kilometriä Tiuhtin kanssa meinasivatkin aiheuttaa harmaita hiuksia. Fleksi ja valjaat olivatkin vähän huono yhdistelmä, kun Tiuhti vyöryi eteenpäin koko alkumatkan samanlaisella raivolla kuin nuo Suomenlahden vaahtopäät meren aavalla.

Meri saa villiksi!


Reitti oli mukavan vaihteleva, sopivan pituinen (reilut 7 km) ja ennen kaikkea helppokulkuinen. Väkeä oli paljon ja alkumatkasta olikin jatkuvasti väisteltävä ohikulkevia porukoita, loppumatkasta oli hieman rauhallisempaa. Maisemat olivat upeat, eivätkä polkua välillä sivunneet tehdasrakennuksetkaan hirveästi haitanneet merielämystä. Lintujakin onnistuttiin bongaamaan: suojaisalla lahdella uiskenteli lähemmäs parikymmentä joutsenta, pääskyjä ja tiiroja oli vaikka kuinka, ja samaisen suojaisan poukaman kaislikossa käyskenteli myös useampi harmaahaikara. Loppumatkasta myös merimetso lensi ohitsemme. Syysmuuton aikaan täytyy ehdottomasti koettaa päästä paikalle uudestaan!






Juhannusviikon menoja

Vaikka säissä ei ole tapahtunut merkittävää paranemista tai etenemistä kesän suuntaan (oikeastaan päinvastoin), on kuluneeseen juhannusviikkoon kuulunut kaikenlaista. 

Viime viikon sunnuntaina kävimme ensin äidin luona moikkaamassa Rommia. Rommi ja Tiuhti vimmasivatkin oikein urakalla niin, että matot vaan sutivat. Aiemmin Tiuhti on suhtautunut välillä vähän nuivastikin Rommin riehuntayrityksiin, mutta ehkä tämän vähän aikuistuttua löytyy yhteinen sävel paremmin.



Saman päivän aikana päätimme pitkästä aikaa poiketa Uutelan ulkoilupoluille merta katsastamaan. Nyt kun emme enää itse asu kävelymatkan päässä merestä, on sitä päästävä varta vasten katsomaan. Ilma ei ollut kovin lämmin, mutta maisemat Uutelassa yhtä mukavia kuin ennenkin.



Viikon aikana kävimme myös ilman koiria katsastamassa Nuuksion uuden luontokeskus Haltian näyttelyineen. Päivitimme myös retkivarustearsenaaliemme vaellusta varten ja nyt on rinkat valmiina. Teltta ostettiin jo aikaisemmin ja samoin makuupussit ja telttapatjat ovat matkalla, kun joskus postista kotiin asti ennättävät. Kaikenlaista pienempää, mutta tarpeellista sälää vielä puuttuu aika paljon.



Juhannusaattona tarkoituksemme oli lähteä tutkimaan Sipoonkorven Kalkkiruukin luontopolkua, mutta reissusta tuli kaiken kaikkiaan vähän epäonnistunut. Etsimme lähtöpaikkaa hyvän tovin ja jätimme auton ensin tyystin väärään paikkaan. Rankka sadekuurokin yllätti ja kun lopulta keksimme, että mistä reitti varsinaisesti lähtee, olimme jo litimärkiä ja kellokin sen verran, että kurvasimme kotio päin ja kävimme Lasilaaksossa kävelemässä tutun ja turvallisen luontopolun. Lehmät olivatkin jo saapuneet niitylle maisemaa hoitamaan ja lintutornin luona kuulimme, kuinka kaulushaikara huhuili jossain tiheässä kaislikossa. Eikä satanut pisaraakaan!


Juhannuspäivänäkin olisi tarkoitus lenkkeillä, katsotaan, minne päin päivä meidät kuljettaa! Maanantaille on myös tiedossa ihan jännittävää ohjelmaa, olemme menossa (ilman koiria kylläkin) testaamaan melontaa. Sääennusteet vaan toistaiseksi näyttävät vähän ikäviltä sen päivän suhteen, mutta toivossa on hyvä elää...

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Sateisia päiviä

Suomen kesä on lyhyt, kylmä ja runsassateinen. Näin se kai tuon toteaman mukaan tuntuu menevän, ainakin ajottain. Sadepäivät ovat välillä ihan virkistäviä, mutta tylsistyttäähän se kieltämättä, kun vettä vihmoo tasaisen tappavaan tahtiin jo toista päivää putkeen eikä montaa pisaratonta hetkeä ole ollut. Ehkä huomenna aurinko taas näyttäytyy... 







maanantai 9. kesäkuuta 2014

Back in business!

Blogi on elänyt hiljaiseloa viime syksystä asti. Viimeiset opiskelukuukaudet ja työssäkäynti ottivat veronsa eikä aikaa tai energiaa jäänyt talven tai kevään kuukausina oikein muuhun toimintaan. Mutta josko nyt taas uudemmalla innolla! Päivitysten puuttumisen eräs syy oli myös se, että en ollut tyytyväinen aiempaan ulkoasuun, mutta aikaa sen muuttamiseksi ei yksinkertaiseksi ollut. Blogin ulkoasu on nyt päivitetty simppelimmäksi, palstaa levennetty ja päivittämättömät sivut tuolta palkista on poistettu. Jatkossa panostettakoon enemmän siis suurempiin kuviin, ehkä päivittäminen on näin vähän helpompaa.



Koko jengi voi oikein hyvin. Sohvi täytti huhtikuussa jo kokonaiset yhdeksän vuotta, mutta vointi on ihan hyvä ja kesän lämpö varsinkin on vanhan rouvan mieleen. Tiuhti on entisensä, vilkas, iloinen ja vähän turhankin riehakas, kuten tähänkin mennessä. Alkuvuosi 2014 toi meille hyviä uutisia, kun Tiuhtin lonkkakuvauslausunto saapui Kennelliitosta ja tulos oli huomattavasti odotettua parempi: D / C. Normaalit koivethan ne eivät vieläkään ole, mutta niin kauan kun eivät sen suuremmin vaivaa, olemme iloisia.

Kissapojatkin täyttivät kokonaiset kaksi vuotta toukokuun lopussa. Heidänkään elämässä ei sen suurempia muutoksia ole tapahtunut, Laban nauttii valjaissa ulkoilusta näin kesän myötä ja Unto-arkajalka seurailee tätä turvallisesti ikkunasta käsin. Kovasti he ovat miehistyneet, mutta vielä silti tuollaisia nuorukaisen näköisiä. Heistä on tullut otettua vähän vähemmän kuvia viime aikoina, mutta täytynee ryhdistäytyä tässä asiassa.






Kesälle on suunnitelmissa kaikenlaista pientä ja sitten myös vähän isompaa. Olemme heinäkuun puolella lähdössä vaellusreissulle Lappiin kiertämään Hetta-Pallaksen reitin. Sohvi (ja kissat luonnollisesti) jäävät kotijoukkoihin, mutta Tiuhti lähtee mukaamme. Olemme suunnitelleet ja haaveilleet reissusta jo pitkään ja nyt on vihdoin mahdollista toteuttaa se. Vielä kuitenkin riittää vähän pähkäiltävää ja varusteitakin täytyy hankkia. Ennen pidempää reissua tulee käytyä lyhyemmillä päiväretkillä. Alla oleva kuva on Vihdin Pääkslahden luontopolulta, jossa eilen lenkkeilimme. Kyseinen kuva tosin on otettu hieman aiemmin tänä keväänä.



lauantai 7. syyskuuta 2013

Intiaanikesää kuvina

Elokuu vaihtui syyskuuksi ja sieniä pukkaa, mutta kesä näyttää ainakin vielä hetken jatkuvan lämpötilojen muodossa, mikäs sen mukavampaa! Lämpimän lauantain käytimme tietysti lenkkeilyyn, pitkästä aikaa Pääkslahden maisemissa Vihdissä. Poikkesimme tällä kertaa hieman tutulta polulta Rysätarhan rantaan ja sieltä Mustakellarin kallioille, joista olikin ihan mukava näkymä Hiidenvedelle.





Sohvi ulkoilutti samalla uutta syksyistä oravapantaansa. Siitä tuli ehkä hieman isohko, mutta menettelee ainakin tällaisilla lenkeillä, joilla ei juuri tarvitse ohitella muita koirakkoja. Tiuhtillekin teki vallan hyvää päästä vähän metsään irrottelemaan. Arkipäivien aikana lenkkeily on jäänyt nyt alkusyksystä tavallista vähemmälle, joten energiaa todellakin riitti. Vaihteleva maasto nousuineen ja laskuineen sai kyllä kaikille lopuksi hien pintaan ja koirilla kielet lerpattivat.



 Kissat ovat täällä uudessa kodissa keksineet kaikkia uusia kiipeilypaikkoja (joista osa onkin jo kiellettyjen listalla) ja uusia rallittelureittejä. Niin aamuisin kuin iltaisinkin täällä on välillä sellaiset kiihdytysajot, että heikompia hirvittäisi. Kirjoitin keväällä myös Unton kekseliäistä herätyskeinoista. Kuten silloin hieman ennustelimmekin, kun kaikki muut keinot oli evätty kerta toisensa jälkeen, kehitti Unto taas koko joukon uusia. Tällä hetkellä hänen ykkösbravuurinsa on raottaa tassulla yöpöydän kaapin ovia ja paukuttaa niitä niin kauan, että joku palveluskunnasta havahtuu ja nousee antamaan aamuisen siansydänaterian...


Vasemmalla Unto aamuisella rikospaikallaan ja oikealla taas uudessa kielletyssä paikassa liesituulettimen päällä. Hän yritti ilmeisesti tekeytyä liikkumattomaksi patsaaksi ja kauniistihan tuo savun väritys tuohon rosteriinkin sulautuu, vaikkei hämäys tällä kertaa ihan mennyt läpi...

Laban ja painikaveriksi ryhtynyt lintu

lauantai 24. elokuuta 2013

Syksyn hulabaloo

Blogi on jäänyt viimeisen kuukauden aikana aivan tuuliajolle, sillä heinäkuun loppu ja kuluva elokuu ovat olleet meidän taloudessa yhtä hyrskynmyrskyä. Ensin lomailtiin mökillä, sitten olikin jo edessä muuttopuuhia sekä itselläni uuden työn aloittaminen. Nyt olemme onnellisesti majailleet uudessa kodissa ja uusissa maisemissa jo viikon verran ja sopeutuneet ihan mainiosti. Kukaan porukasta ei tunnu erityisen järkyttyneeltä ympäristön vaihdoksesta, kissat ainakin tuntuvat viihtyvän erinomaisen hyvin ja koiratkin ovat alkuhäsellyksen jälkeen asettuneet tänne. Varsinaisena muuttopäivänä koko konkkaronkka oli hoidossa. Kissoilla oli onneksi takanaan mökkireissu sekä olimme myös aiemmin käyneet tuolla hoitopaikassa tutustumassa, joten edestakaisin matkustelu ja ympäristönvaihdokset eivät liiemmin tuntuneet hetkauttavan: päinvastoin tuntui siltä, että veljeksistä oli suorastaan mukavaa tutkia uusia paikkoja.


Väsähtänyt matkaaja verannalla

Muuton jälkeen en ole kameraa juuri ennättänyt käyttää, mutta mökiltä Outokummusta kertyi kyllä ihan mukava kuvasaldo. Jännitimme etukäteen kovasti, miten automatka ja mökillä olo sujuisi erityisesti kissojen osalta, mutta huolet osoittautuivat pääasiassa turhiksi. Automatkalla koirat matkustivat tottuneesti takana ja pärjäsivät yhdellä pysähdyksellä, kissat jaksoivat aluksi vähän mekkaloida, mutta hiljenivät sittemmin ja nukkuivat loppumatkan. Mökillä nukuimme yöt aitassa ja päiväsajan kissat saivat olla isossa päämökissä ja koirat vaihdellen sisällä ja ulkona. Tiuhti oli aivan innoissaan, kun pääsi vapaana juoksemaan ja kahlaamaan loputtomasti ja Sohvikin innostui suorastaan riehumaan Pohjois-Karjalan korpimaisemissa. Koirien kanssa kävimmekin päiväreissuilla Kolin maisemissa sekä tutkailemassa harjumaisemia Musta  ja Valkeinen -lampien reiteillä.




Kissoilla riitti tilaa juosta ja riehua isossa päämökissä. Lasitettu terassi tarjosi myös hyvät näkymät tarkkailla pihan tapahtumia. Laban pääsi lisäksi valjaissa ulkoilemaan ja tutkikin innokkaasti pihaa. Unto ei vieläkään ole tottunut valjaisiin ja saa helposti säikkykohtauksia ulkona, joten sai tälläkin kertaa tyytyä katselemaan terassin lasien läpi ulkoilmaa. Varsinkin ilta-aikaan mökissä oli aina menossa aikamoinen ralli ja mattoja sai olla alvariinsa suoristelemassa, kun nämä mustat pantterit siellä temmelsivät. Ainut murheenkryynimme mökkireissun aikana olikin Laban, joka tuntui villiintyvän uudesta ympäristöstä ja avarasta tilasta niin, että uinuneet kollinvaistotkin heräsivät. Aitassa ruikkimista ei tapahtunut, mutta päämökissä erilaiset pystysuorat kohteet kuten tuolit ja vanha kirnu joutuivat merkkausten kohteiksi.  Koska Laban alkoi käyttäytyä myös Untoa kohtaan turhan rajusti ja tämä näytti selvästi ahdistavan Untoa toisinaan, päätimme lopulta, että Laban kastroidaan ja unohdamme astutussuunnitelmat tältä erää. Tuleva muutto, työnaloitus ja muut stressaavat tekijät vaikuttivat tähän niinikään. Nyt uudessa kodissa elo on onneksi ollut rauhaisaa eikä mitään merkkailuja tai levotonta vaeltelua ja mouruamista ole ollut enää.



Laban ulkoilee
Mökkikuvien katselu näin kiireiden keskellä herätti taas kaipuun päästä takaisin noihin rauhoittaviin järvi- ja korpimaisemiin. Onneksi aurinkoa ja lämpöä tuntuu kuitenkin vielä riittävän, ja ulkoilusta ehtii nauttia edes näin viikonloppuisin. Syksyn aikana olemme suunnitelleet taas käyvämme Repovedellä ja toki muillakin tutuilla lähempänä sijaitsevilla reiteillä. Nyt asumme aivan keskuspuiston tuntumassa, joten aina ei tarvitse hurauttaa autolla lenkille, kotiovelta voisi porhaltaa vaikka Nuuksioon asti.

Tyyni Juojärvi ja isokoskelo poikueensa kera