lauantai 26. heinäkuuta 2014

Hetta-Pallas osa 2

Ensimmäinen osa alapuolella.

4. päivä Hannukuru-Suoskuru-Montellinmaja-Nammalakuru

Aamuaurinko herätti meidät taas aikaisessa vaiheessa ja päätimme kömpiä tyhjänä olleeseen kotaan aamupalalle. Kodassa oli pimeää, mutta mukavan vilpoisaa ja mikä parasta, sinne oli eksynyt vain vähäinen määrä ötököitä. Hannukurulta matka jatkui sankassa metsikössä sammakoiden ja hyttysten keskellä, auringon paahtaessa. Ilma oli edelleen kostean kuuma. Parin tunnin taivaltamisen jälkeen saavuimme Suoskurun kodalle. Kodalla tapasimme pari muutakin retkeilijää, joiden kanssa jutustelimme evästaukomme ajan. Suoskurulla oli myös lisättävä reilulla kädellä hyttysmyrkkyä, jotta saattoi jatkaa matkaa t-paidassa. Tauon jälkeen alkoi pitkä ja hikinen, loputtomalta tuntunut nousu ylös kohti Lumikeroa. Matkalla ylös oli pientä lentävää ystäväistä taas sen verran, että oli paikoin oli paras pitää suu kiinni. Vaikka kyllä matkan aikana useamman kerran tuli nielaistua jokunen ötökkä.


Hannukurun kota

Huippua kohti tuuli yltyi vähitellen, mutta missään vaiheessa ei samanlaiseksi kuin ensimmäisenä päivänä Pyhäkerolla. Niinpä aivan ylhäälläkin oli mäkäriä. Ne matkustivat mukavasti rinkan alapuolella tuulen suojassa ja kun pysähdyimme, tulivat sieltä heti muistuttamaan olemassaolostaan. Maisemat olivat kuitenkin jälleen kerran erinomaiset ja unohtumattomat ja Lumikeron huipulla maltoimme hetkiseksi istahtaa tauolle.




Lumikerolta polku laskeutui vain hiukan noustakseen taas hetken päästä uudestaan. Ylitimme myös poroaidan. Näillä paikkein aurinko alkoi todenteolla paahtamaan niskaan ja samalla uhkaava jyrinä sekä tumma pilvirintama alkoi lähestyä. Vuontisvaaraa ylittäessämme meille tuli todella kiire, sillä näimme jo kuinka salamat löivät etäämpänä olevaa vaaraa. Alumiiniset vaellussauvat käärittiin Tiuhtin makuualustan sisälle ja kävelyyn piti pistää vauhtia. Puolijuoksua etenimmekin turvaan piskuiseen porokämppään Montellinmajaan. Sieltä juuri poistui eräs seurue, joka kylmänviileästi lähti nousemaan tunturiin lähestyvästä ukkosesta huolimatta... Me ennätimme Montellille juuri sopivasti sillä hetken perästä ylitsemme pyyhkäisi kunnon kaatosade ja jyrinäkin koveni. Montellissa söimme ja odotimme sateen taukoamista. Paikalle sattui myös Tunturiladun leiriporukkaa ja heilläkin matka jatkui Nammalakuruun.



Nammalassa porukkaa todella riitti ja sekä autiotupa että varaustupa olivat porukkaa pullollaan. Täällä nähtiin myös ensimmäiset porot (jos ei automatkalla nähtyä kahta lasketa mukaan). Tiuhtin kanssa odottelimme tuvan tilavassa kuivaushuoneessa sen aikaa, että saatiin leiri pystyyn ja iltatoimet tehtyä ja aika aikaisessa vaiheessa, pienessä tihkusateessa kävimmekin nukkumaan. Ukkonen oli mukavasti viilentänyt ilman, joten telttaan oli ihan miellyttävä kömpiä tällä kertaa.



5. päivä Nammalakuru-Rihmakuru-Pallas

Viimeinen etappi! Nammalakurussa viileä aamu "valkeni" hernerokkasumussa: tuuli ja sataa tihutti ja näkyvyys oli parhaimmillaankin ehkä 50 metrin luokkaa. Telttaleiristä ei todella tarvinnut kauas kävellä, kun tupa ja teltat jo katosivat näkyvistä... Ötökätkin olivat kaikonneet jonnekin säätä pakoon. Laitoimme leirin kasaan pikaisesti ja söimme aamupalan puuvajan suojassa. Paikallaan tuulessa seistessä meinasi tulla jopa kylmä ja tämä oli ensimmäinen päivä, jolloin takille oli oikeasti tarvetta. Matkaan lähdimme kuitenkin reippain mielin, sadeviitat yllämme. 


Alkumatka oli varsin tasaista menoa ja todella pian tulikin vastaan Rihmakurun kota. Emme pysähtyneet vaan jatkoimme matkaa hotellin suihku ja ravintola-ateria mielessämme... Matka jatkui ylöspäin ja nousua ja rakkaa riitti. Etenminen oli välillä jopa vähän haastavaa, sillä sade oli liukastanut kivet, sivuttaistuuli kävi eikä seuraavaa reittimerkkiä tahtonut aina nähdä. Aika ajoin pieni sumuinen tihkusade yltyi kunnon sateeksi, joka tuulen ansiosta tuli vaakatasossa ja kasteli sadeviitasta huolimatta housun lahkeet ja takin hihat. Emme käytännössä pitäneet taukoja ollenkaan ja maisemiakaan ei voinut sumun ja sateen vuoksi valokuvata. Energiapatukoiden voimin tarvoimme menemään ja pian toivonpilkahduksen toikin Taivaskeron kyltti sekä päiväretkeilijöiden näkeminen. Lopulta polku kääntyi alaspäin ja saavutimme Pallas-hotellin noin klo. 13.40 vain 3,5 tunnin kävelyn jälkeen. Viimeinen 13 kilometrin etappi taittui siis aika sutjakkaasti säästä huolimatta (tai sen vuoksi...) Tuntui taivaalliselta päästä suihkuun, vaihtaa puhtaat vaatteet ja saada kunnon ruokaa. Tiuhtikin oli aika rättipoikkiväsynyt eikä saanut enää yhtä pahoja kierroksia poroista kuin ensimmäisen nähtyään Nammalassa.

Hotellilla ilma selkeni illaksi, joten saimme hotellin ympäristöstä muutaman kuvan napsittua. Mäkäriä oli kyllä täälläkin niin, että emme kauaa jaksaneet ulkona viihtyä. Sumu myös palasi yön aikana ja seuraavana päivän matka Kilpisjärvelle aloitettiinkin aika varovasti ajaen. Kilpisjärvestä lisää omassa postauksessaan.



perjantai 25. heinäkuuta 2014

Hetta-Pallas osa 1

Tämän vuotinen kesäreissumme, ensimmäinen vaellusreissumme ja ensimmäinen reissumme Lappiin on nyt takana päin. Lähes viikon verran olemme jo ehtineet sulatella reissua ja katsella matkan varrella otettuja kuvia monen monituista kertaa. Olimme siis kiertämässä Hetta-Pallaksen 13.-16.7., minkä jälkeen vietimme vielä Kilpisjärvellä pari päivää ja kipaisimme myös pikaisen maisemakatselmuksen Norjan puolella Skibotnissa. Viikko sitten lauantaina ajoimme koko Suomen halki Kilpisjärveltä takaisin koti-Espooseen, 1200 km yhteensä. Nyt viikon jälkeen onkin hyvä hetki paneutua muistelemaan matkaa ja sen monia vaiheita. Jaan postauksen nyt useampaan osaan ja valitsen tähän vain muutamia otoksia. Suurempi valikoima kuvia löytyy linkin takaa kuvagalleriasta (linkki oikealla).

1. päivä Espoo-Hetta

Lähdimme liikkeelle varhain aamusta ja tiet olivatkin alkumatkasta varsin tyhjiä. Kaikki tavarat oli pakattu edellisenä iltana valmiiksi, jotta lähtö sujuisi mahdollisimman ripeästi. Matka etenikin varsin joutuisasti, ja jos oikein muistan, pysähdyimme ensimmäisen kerran vasta juuri ennen Jyväskylää. Isoimmat kaupungit toimivatkin hyvinä pysähdysetappeina. Jossain tuossa Oulun tienoilla matka rupesi ensimmäistä kertaa hiukan puuduttamaan, sillä maisemat olivat lähinnä samannäköistä metsikköä pitkän aikaa. Tornion kohdalla virkistyimme uudelleen ruuasta ja jaloittelusta sekä Tornionjokilaakson maisemista. Jossain Ylitornion seutuvilla pysähdyimmekin hetkeksi kuvaamaan tuota mahtavaa jokea.



Sää oli varsin lämmin, sellaiset 20-25 astetta koko päivän, mutta autossa toki ilmastointi mukavasti viilensi matkan tekoa. Mitä pohjoisemmaksi tulimme, sitä harvemmaksi kävivät sivistyksen merkit ja saimme katsella kaukaisia, sinisenä siintäviä vaaroja. Perillä Hetassa olimme lopulta noin klo. 19.30. Saapuminen Hettaan oli paitsi helpotus, myös pienimuotoinen järkytys. Samalla hetkellä, kun auto pysähtyi määränpäähämme, paikallisen majatalon pihaan, iski auton kimppuun valtava parvi mäkäriä, hyttysiä, paarmoja ja ties mitä. Niitä oli välittömästi suut ja silmät täynnä ja Tiuhtikin oli hätää kärsimässä ennen kuin saimme myrkyt kaivettua esiin. Lappi todella toivotti meidät tervetulleiksi. Tiesimme toki lähteneemme liikkeelle pahimpaan räkkäaikaan, mutta tällaista emme todella osanneet odottaa. Varaamme mökkikin oli kuin sauna ja verhot kuorrutettu mäkärillä. Nopeasti tosin opimme että, mäkäristä ei ole sisällä onneksi juurikaan haittaa, sillä ne hakeutuvat siellä valoa kohti. Alkushokin jälkeen kävimme taistoon, ötökät listittiin, tavarat järjesteltiin ja uskaltauduimme jopa ulos hetkeksi ja käväisimme katsomassa Ounasjärven rantaa.



2.päivä Hetta-Pyhäkero-Sioskuru

Toinenkin päivä valkeni erittäin lämpimänä ja hyönteisten täyteisenä. Lähdimme matkaan majatalolta kymmenen aikoihin ja venekyyti kuljetti meidät Ounasjärven ylitse reitin alkupäähän. Alkumatka, ensimmäiset 7 kilometriä kuljettiin mäntymetsikössä, jossa ei ollut niinkään mäkäriä, mutta sääskiä sitäkin enemmän, joten hyttyshattua ei paljon viitsinyt päästään nostaa. Kiitimme mukanamme ollutta PunkkiÄssä-ainetta monta kertaa, se auttoi varsinkin Tiuhtia. Alkukilometrien aikana oli myös vähän säätämistä rinkan ja varusteiden kanssa ennen kuin matkan tekoon tottui. Pyhäkeron tuvalla lounastimme, ja kuuma oli, sääskien takia kun oli pakko syödä tuvan sisällä. Pyhäkerolta saimme myös rinkkojen juomapussit ladattua täyteen ihanan kylmää kaivovettä ja näin pääsimme virkistyneinä aloittamaan erittäin hikisen nousun Pyhäkeron huipulle. 



Alkumatkasta ylämäki oli aika loivaa, mutta aurinko paahtoi rinteeseen niin, että tukalalta tuntui ja taukoa oli pidettävä vähän väliä. Hyttyshattu verkkoineen blokkaa viilentävän ilmavirran aika tehokkaasti, vaikka toisin voisi luulla. Mitä ylemmäs noustiin, sitä kovempaa tuuli, joten hatustakin onneksi sai luopua lopulta, kun ötökät eivät tuulessa päässeet kiusaamaan. Noustessa nähtiin lintujakin jonkun verran, riekkonaaras, kivitaskuja ja ehkäpä kiirunakin. Maisemat tietenkin paranivat joka askeleella. Ukkonen jyrähti jossain kauempana ja saderintama ohitti meidät Pyhäkeron takaa. Huipulla tuuli niin kovaa, että korvat saivat kunnon tuuletuksen ja melkein oli takki kaivettava (no, se tunne kesti vain hetken eikä takkia kaivettu). Huipun jälkeen alkoi jalkoja jo hieman painaa ja loppuviimein saavutimmekin yöpaikkamme, Sioskurun tuvan.





Sioskurulla lepäilimme, purimme tavaroita ja söimme. Tuvalla ei ollut ketään muita, joten hetken aikaa mietimme myös siellä yöpymistä sääskien vuoksi. Illan mittaan lämpö alkoi kuitenkin nousta, kun ilta-aurinko paistoi, ja kun tuvan mittari näytti sisälämpötilaksi 29 astetta, päätimme kuitenkin pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassamme ja pykäsimme teltan pihalle. Noh, se telttakin oli aluksi kuin sauna ikään, kunnes keksimme avata absidin oviaukon. Absidi täyttyi ehkä hyönteisystävistämme, mutta teltan hyönteisverkko piti ne meistä loitolla ja viileä ilmavirta pääsi puhaltamaan sisään. Yön aikana lämpötila laskikin lopulta sen verran, että makuupussillekin tuli yllättäen tarvetta. Telttaan kömmittyämme tuvalle saapui myös lisää porukkaa, joten oli ihan hyvä päätös siirtyä sinne nukkumaan. Tiuhtikin osoittautui oivaksi telttailijaksi ja nukkui koko yön samassa paikassa oviaukon vieressä lähes hievahtamatta. Kahden hengen telttamme kun ei myöskään ollut mikään tilaihme.




3.päivä Sioskuru-Pahakuru-Hannukuru

Aamuaurinko lämmitti telttaamme niin, että se uhkasi muuttua uudestaan saunaksi. Heräsimme jo puoli seitsemän tienoilla ja varsin lämmintä oli jo silloin. Paarmat ja mäkärät taisivat myös herätä yhtä aikaa kanssamme. Aamupalan, leirin purkamisen ja rinkkojen pakkaamisen jälkeen lähdimme jälleen matkaan hyvissä ajoin, sillä päivästä oli selvästikin tulossa todella lämmin. Sioskurusta nousimme Siosvaaralle ja kuljimme varsin helppokulkuisessa ja tasaisessa, mutta erittäin paahteisessa maastossa. Taivaalla ei ollut pientä pilvenhattaraakaan, mutta pieni tuulenvire kävi sentään. Ohitimme tunturipuroja, soita ja varvustoja, monta komeaa vaaraa ja näimme myös kauempana rinteillä lunta. Tiuhti kävi juomassa ja vilvoittelemassa varmaan jokaisessa vastaan tullessa purossa. Harmi, että niiden lähettyvillä oli aina sääskiä sen verran, ettei viitsinyt hetkeä pidemmäksi aikaa jäädä. Keksinsyöntitaukoa pidimme jonkun pikkuruisen puun tarjoaman varjon suojissa ja siihen tietenkin löysivät heti ne mukanamme matkanneet noin parikymmentä valtavaa paarmaa, jotka varsinkin Tiuhtia ärsyttivät. 





Pienen nousen ja pitkähkön laskun jälkeen häämötti Pahakurun tupa, jonka suojissa pidimme pitkän muonitustauon ja keräsimme voimia päivän viimeiselle etapille. Pahakurulla oli mukavaa, sillä ötököitä oli vähän ja maisemat olivat todella hienot ja tupakin oli mukavan vilpoisa. Vedenhaun kanssa tosin meinasi mennä hermot. Lähdin crocsien kanssa kompuroimaan rinnettä alas lammelle, josta vettä ilmeisesti piti hakea. Vesi oli ruskeahkoa ja sitä loiskui paluumatkalla varmaan puoli sangollista päälleni. Paarmoja ja lämpötilaa tässäkään kohtaa unohtamatta. Mutta Tiuhtin vedeksi se kävi ja sai sillä ruuan tehtyä.



Sioskurulta matka jatkui Hannukurulle. Lähdimme kävelemään varmaan päivän kuumimpaan aikaan ja Pahakurulta reitti laskeutui alas paahteiseen, kosteankuumaan metsikköön, joka oli suomeksi sanottuna täynnä itikoita. Nämä olivat ehdottomasti päivän kamalimmat kaksi kilometriä. Metsä oli kaunis, mutta maisemia ei auttanut paljon jäädä katselemaan. Hannukuruun päästyämme kesti myös löytää autiotupa, jonne piiloutua ötököiltä edes hetkeksi. Alue olikin aika iso ja porukkaakin paikalla jonkun verran. Tupa löytyä lopulta ja saimme hengähtää. Hikisen ja välillä hieman tuskaisen päivän onneksi päätti mainiolla tavalla Hannukurun kuuluisa sauna ja erinomainen lampi. Uinti ja pesetyminen tuntuivat tässä vaiheessa kyllä taivaallisilta, vaikka vesi olikin todella lämmintä. Yöksi menimme taas telttaan ja tällä kertaa saimme myös tutustua pöriseviin suuriin kukkakärpäsiin, jotka tunkeutuivat absidiin eivätkä löytäneet enää tietä ulos. Mainittakoon myös, että Hannukurussa näimme lukuisia sammakoita.



sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kolme vuotta elämäniloa


Tiuhti viettää tänään 29.6. kolmevuotissyntymäpäiväänsä. Kolme vuotta sitten takapihallamme vilisti valkoinen pörröpallero, joka tutustui ennakkoluulottomasti uusiin asioihin, ihaili vanhempia koiria, Kamia ja Sohvia, ja rakasti leikkiä rajuja leikkejä. Vuodet eivät ole iloa, intoa ja leikkihaluja vähentäneet. Ehkä kuluneet vuodet ovat menoa hitusen rauhoittaneet ja järkeistäneet, mutta rodulle ominaisesti leikkisyys ja tietynlainen riehakkuus ovat säilyneet. Tiuhti on aika lunki koira ja sen kanssa on siksi helppoa liikkua erilaisissa paikoissa. Se ei hätkähdä maisemanvaihdoksia tai erilaisia kulkuneuvoja ja tarpeen tullen osaa myös rauhoittua. Toisaalta on se on ollut myös haastava koira, sillä se on niin innostunut ihmisistä, toisista koirista ja kaikesta pienriistasta... Toisiin koiriin Tiuhti suhtautuu hieman ristiriitaisesti ja siinä sen pehmeys ja tietty epävarmuus ehkä parhaiten tulee esiin: Tiuhti pentumaiseen tapaan suorastaan villiintyy ja on aivan "mielinkielin", jos se saa tehdä tuttavuutta hitustakaan itseään vanhempien koirien kanssa. Hihnassa epävarmuus purkautuu myös huonona ohituskäyttäytymisenä, vaikka tähän mennessä Tiuhti on kyllä tullut lähietäisyydelle päästyään erinomaisesti toimeen kaikkien kanssa ja viihtyy myös koirapuistossa.

Teini-iän uhmakkuus ja lällättely on myös loppunut ja aikuinen Tiuhti tottelee ihan mukavasti. Vaikka on sillä edelleen pilkettä silmäkulmassa ja selvää tilannetajua siitä, milloin kannattaa jekuttaa tai esiintyä varsinkin vieraille.

Onnellisimmillaan Tiuhti on metsässä, missä se saa möyriä pitkin varvikkoa, kuopsuttaa maata ja käydä kahlailemassa kaikissa puroissa ja ojissa. Pahin puutarhurointivaihe tuntuu ainakin toistaiseksi menneen ohi, mutta edelleen se rakastaa katkoa keppejä, napsia kukkia ja lehtiä puista ja pensaista...

Onnellinen samojedinraato

Nurmikon värjäämä naama

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Eteläisin kärki

Merellisissä maisemissa kului myös juhannuspäivä. Erinäisten pohdintojen jälkeen päädyimme lopulta tutkimaan ihan uusia maisemia. Repovedelle lähtö houkutteli ensin, mutta lopulta tulimme siihen tulokseen, että jokin lyhyemmän ajomatkan päässä oleva etappi voisi olla sopivampi tällä kertaa ja Repovedellä voisimme käydä sitten, kun retkivarustus on kasassa ja mahdollisuus olisi kiertää Ketunlenkin sijaan pidempi Kaakkurin kierros, jolloin voisimme myös yöpyä siellä. 


Otimme tällä kertaa suunnaksi hieman eteläisemmän Suomen ja karautimme autolla kohti aurinkoista Hankoa. Luin edeltävänä iltana netistä, että Hankoon oli toukokuun puolella avattu uudenuutukainen Tulliniemen luontopolku, jonka kohokohtana on Suomen eteläisin kärki, Uddskatan. Sinne oli siis suunnattava, olimmehan jo aiemmin pohtineet kesävierailua Hankoon.

Ajomatka Hankoon vei noin puolisentoista tuntia ja oli mukava katsella itselle uusia maisemia. Perillä Tulliniemessä vastassa oli hyvinkin navakka tuuli, mutta onneksi tajusin ottaa lähtiessä pipon mukaan. Koirat, tai ainakin Tiuhti, pursuivat myös intoa ja ensimmäiset viisi kilometriä Tiuhtin kanssa meinasivatkin aiheuttaa harmaita hiuksia. Fleksi ja valjaat olivatkin vähän huono yhdistelmä, kun Tiuhti vyöryi eteenpäin koko alkumatkan samanlaisella raivolla kuin nuo Suomenlahden vaahtopäät meren aavalla.

Meri saa villiksi!


Reitti oli mukavan vaihteleva, sopivan pituinen (reilut 7 km) ja ennen kaikkea helppokulkuinen. Väkeä oli paljon ja alkumatkasta olikin jatkuvasti väisteltävä ohikulkevia porukoita, loppumatkasta oli hieman rauhallisempaa. Maisemat olivat upeat, eivätkä polkua välillä sivunneet tehdasrakennuksetkaan hirveästi haitanneet merielämystä. Lintujakin onnistuttiin bongaamaan: suojaisalla lahdella uiskenteli lähemmäs parikymmentä joutsenta, pääskyjä ja tiiroja oli vaikka kuinka, ja samaisen suojaisan poukaman kaislikossa käyskenteli myös useampi harmaahaikara. Loppumatkasta myös merimetso lensi ohitsemme. Syysmuuton aikaan täytyy ehdottomasti koettaa päästä paikalle uudestaan!






Juhannusviikon menoja

Vaikka säissä ei ole tapahtunut merkittävää paranemista tai etenemistä kesän suuntaan (oikeastaan päinvastoin), on kuluneeseen juhannusviikkoon kuulunut kaikenlaista. 

Viime viikon sunnuntaina kävimme ensin äidin luona moikkaamassa Rommia. Rommi ja Tiuhti vimmasivatkin oikein urakalla niin, että matot vaan sutivat. Aiemmin Tiuhti on suhtautunut välillä vähän nuivastikin Rommin riehuntayrityksiin, mutta ehkä tämän vähän aikuistuttua löytyy yhteinen sävel paremmin.



Saman päivän aikana päätimme pitkästä aikaa poiketa Uutelan ulkoilupoluille merta katsastamaan. Nyt kun emme enää itse asu kävelymatkan päässä merestä, on sitä päästävä varta vasten katsomaan. Ilma ei ollut kovin lämmin, mutta maisemat Uutelassa yhtä mukavia kuin ennenkin.



Viikon aikana kävimme myös ilman koiria katsastamassa Nuuksion uuden luontokeskus Haltian näyttelyineen. Päivitimme myös retkivarustearsenaaliemme vaellusta varten ja nyt on rinkat valmiina. Teltta ostettiin jo aikaisemmin ja samoin makuupussit ja telttapatjat ovat matkalla, kun joskus postista kotiin asti ennättävät. Kaikenlaista pienempää, mutta tarpeellista sälää vielä puuttuu aika paljon.



Juhannusaattona tarkoituksemme oli lähteä tutkimaan Sipoonkorven Kalkkiruukin luontopolkua, mutta reissusta tuli kaiken kaikkiaan vähän epäonnistunut. Etsimme lähtöpaikkaa hyvän tovin ja jätimme auton ensin tyystin väärään paikkaan. Rankka sadekuurokin yllätti ja kun lopulta keksimme, että mistä reitti varsinaisesti lähtee, olimme jo litimärkiä ja kellokin sen verran, että kurvasimme kotio päin ja kävimme Lasilaaksossa kävelemässä tutun ja turvallisen luontopolun. Lehmät olivatkin jo saapuneet niitylle maisemaa hoitamaan ja lintutornin luona kuulimme, kuinka kaulushaikara huhuili jossain tiheässä kaislikossa. Eikä satanut pisaraakaan!


Juhannuspäivänäkin olisi tarkoitus lenkkeillä, katsotaan, minne päin päivä meidät kuljettaa! Maanantaille on myös tiedossa ihan jännittävää ohjelmaa, olemme menossa (ilman koiria kylläkin) testaamaan melontaa. Sääennusteet vaan toistaiseksi näyttävät vähän ikäviltä sen päivän suhteen, mutta toivossa on hyvä elää...

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Sateisia päiviä

Suomen kesä on lyhyt, kylmä ja runsassateinen. Näin se kai tuon toteaman mukaan tuntuu menevän, ainakin ajottain. Sadepäivät ovat välillä ihan virkistäviä, mutta tylsistyttäähän se kieltämättä, kun vettä vihmoo tasaisen tappavaan tahtiin jo toista päivää putkeen eikä montaa pisaratonta hetkeä ole ollut. Ehkä huomenna aurinko taas näyttäytyy... 







maanantai 9. kesäkuuta 2014

Back in business!

Blogi on elänyt hiljaiseloa viime syksystä asti. Viimeiset opiskelukuukaudet ja työssäkäynti ottivat veronsa eikä aikaa tai energiaa jäänyt talven tai kevään kuukausina oikein muuhun toimintaan. Mutta josko nyt taas uudemmalla innolla! Päivitysten puuttumisen eräs syy oli myös se, että en ollut tyytyväinen aiempaan ulkoasuun, mutta aikaa sen muuttamiseksi ei yksinkertaiseksi ollut. Blogin ulkoasu on nyt päivitetty simppelimmäksi, palstaa levennetty ja päivittämättömät sivut tuolta palkista on poistettu. Jatkossa panostettakoon enemmän siis suurempiin kuviin, ehkä päivittäminen on näin vähän helpompaa.



Koko jengi voi oikein hyvin. Sohvi täytti huhtikuussa jo kokonaiset yhdeksän vuotta, mutta vointi on ihan hyvä ja kesän lämpö varsinkin on vanhan rouvan mieleen. Tiuhti on entisensä, vilkas, iloinen ja vähän turhankin riehakas, kuten tähänkin mennessä. Alkuvuosi 2014 toi meille hyviä uutisia, kun Tiuhtin lonkkakuvauslausunto saapui Kennelliitosta ja tulos oli huomattavasti odotettua parempi: D / C. Normaalit koivethan ne eivät vieläkään ole, mutta niin kauan kun eivät sen suuremmin vaivaa, olemme iloisia.

Kissapojatkin täyttivät kokonaiset kaksi vuotta toukokuun lopussa. Heidänkään elämässä ei sen suurempia muutoksia ole tapahtunut, Laban nauttii valjaissa ulkoilusta näin kesän myötä ja Unto-arkajalka seurailee tätä turvallisesti ikkunasta käsin. Kovasti he ovat miehistyneet, mutta vielä silti tuollaisia nuorukaisen näköisiä. Heistä on tullut otettua vähän vähemmän kuvia viime aikoina, mutta täytynee ryhdistäytyä tässä asiassa.






Kesälle on suunnitelmissa kaikenlaista pientä ja sitten myös vähän isompaa. Olemme heinäkuun puolella lähdössä vaellusreissulle Lappiin kiertämään Hetta-Pallaksen reitin. Sohvi (ja kissat luonnollisesti) jäävät kotijoukkoihin, mutta Tiuhti lähtee mukaamme. Olemme suunnitelleet ja haaveilleet reissusta jo pitkään ja nyt on vihdoin mahdollista toteuttaa se. Vielä kuitenkin riittää vähän pähkäiltävää ja varusteitakin täytyy hankkia. Ennen pidempää reissua tulee käytyä lyhyemmillä päiväretkillä. Alla oleva kuva on Vihdin Pääkslahden luontopolulta, jossa eilen lenkkeilimme. Kyseinen kuva tosin on otettu hieman aiemmin tänä keväänä.